Majuttaret 2022 on valmis

22.10.2021

Joukkue 2022 on nyt valmis sekä valmennuksen että pelaajien osalta. Harmittavasti useampi viime kauden pelaajista päätti lopettaa pesäpallouransa tai lähteä kohti uusia haasteita, mutta Kankaanpään vetovoima on hyvä ja uusi joukkue saatiin mukavasti kasaan syksyn edetessä. Nyt koossa on 16 sopimuspelaajaa, jotka julkaistaan aloitusleirin yhteydessä lokakuun viimeisenä viikonloppuna.

"Lähtökohta syksyyn oli, että joukkue tulee olemaan ison muutoksen edessä. Aivan vielä emme pysty joukkueen runkoa ykköspesikseen muodostamaan omista junioripelaajista. Ilahduttavaa kuitenkin oli, että kiinnostus Kankaanpäätä kohtaan oli syksyllä korkealla. Tavoite joukkueen vahvistamiseen oli selkeä ja uskallan väittää, että olemme tässä onnistuneet. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että joukkueessa tulee olemaan kaivattua etenemisnopeutta sekä kokemusta superpesiksen puolelta. Pelaajilla on myös selkeä tavoite edetä kohti superpesistä, joten on hienoa, että he luottavat tässä kohtaa uraansa Majuttariin", kommentoi pelinjohtaja Jyrki Pellonperä.

Tavoite joukkueen vahvistamiseen oli selkeä ja uskallan väittää, että olemme tässä onnistuneet. 

Pellonperä on iloinen, että käytännössä koko viime kauden valmennusryhmä jatkaa: "Tämä vuosi oli osittain myös uusien roolien opettelua ja tulevalle kaudelle tehtävät varmasti hieman tarkentuvat ja näin toiminta tehostuu". Valmennustiimi vahvistuu lisäksi Lauri Uurasjärven liittyessä lajivalmentajana mukaan Majuttarien toimintaan. "Aivan mahtava homma on myös se, että Lauri hieman kevyemmän sapattivuoden jälkeen hyppää taas mukaan lajivalmennukseen. Laurin mukanaolosta ja lajiosaamisesta hyötyy koko tiimi, mutta ennen kaikkea urheilijat, jotka pyrkivät eteenpäin", kehuu Pellonperä.

Kausi 2022 startataan siis viikon kuluttua aloitusleirin merkeissä. Leirillä päätavoitteena on ennen kaikkea tutustua toisiimme sekä kartoittaa pelaajien lähtökohdat erilaisten testien avulla. Ryhmätehtävien ja palaverien myötä luodaan suuntaviivat kohti kesää.

Odotukset ensi kautta kohtaan ovat korkealla. Edustusjoukkueella tavoittelemme kilpailullista menestystä ja siihen on nyt hyvät lähtökohdat.  

"Odotukset ensi kautta kohtaan ovat korkealla. Edustusjoukkueella tavoittelemme kilpailullista menestystä ja siihen on nyt hyvät lähtökohdat. Samalla seuran oma haastajaryhmä saa toivottavasti ehjän harjoituskauden ilman rajoituksia kahden hankalan talven jälkeen. Yhteistyön kautta tarjolla on niin nuorten superpesistä kuin toivottavasti myös nuorten ykköspesistä. Näin pyrimme takaamaan, että jokaiselle olisi oman tasonsa mukaista haastetta tarjolla ja sitä myöden mahdollisuus myös kehittyä kohti tavoitteitaan", summaa Pellonperä.


Muutama fakta Majuttaret 2022-joukkueesta:

  • Yhteensä 16 pelaajasopimusta

  • Yhteensä 6 valmentajaa ja useampi taustahenkilö

  • Yhteensä 229 ottelun verran Superpesiskokemusta

  • Yhteensä 619 ottelun verran Ykköspesiskokemusta

  • Pelaajien keski-ikä 21 vuotta

  • Kaudella 2021 pelaajat edustaneet viittä (5) eri seuraa


Kuulostaa hyvältä, eikö? Niin meistäkin! Viikon päästä mennään!