Uutisarkisto
Mailajunioreiden joulunavaus 12.11.
Kankaanpään joulunavauksen yhteydessä on meillä myös oma joulunavaus toimistolla. Poikkea lämmittelemään ja juomaan kuppi kuumaa glögiä. Pistetään toimiston eteen pystyyn myös myyjäispöytä, jossa myynnissä on ainakin monenlaista leivonnaista. Sisällä myynnissä myös fanituotteita tarjoushinnoin, sekä Majuttarien kausikortteja ja seuran jäsenyyksiä.
Kannustathan sinäkin meitä?
Tiesitkö, että juuri sinä voit kerryttää yhteistä tukipottia liittymällä seuramme Kannustajaksi? Kannustajat-mallissa Satakunnan Osuuskaupan jäsen ilmoittautuu Omalla S-kanavalla valitsemansa seuran Kannustajaksi yhdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Kannustajat saavat ostoistaan Bonusta itselleen ihan normaalin tapaan, mutta mitä enemmän bonusta...
Harrasteryhmät aloittavat 17.10.
Ilmoita nyt perheen pienimmät mukaan meidän pesiskerhoihin!
2022 onnistujat
Vuoden G-tyttö Helmi Mato-oja
2022 Palkitsemistilaisuus
Lauantaina 1.10. päätetään pesiskausi 2022 palkiten kauden onnistujia.
Seurapaitapäivä 27.9.
Urheiluseuratoiminnan suurin vahvuus on yhteisöllisyyden voima. On jälleen aika kaivaa kaapeista seurapaidat, -pipot ja muut seuravärein varustetut kamppeet! Tiistaina 27.9. juhlitaan seurapaitapäivää, ja me kutsumme teidät kaikki mukaan näyttämään seurarakkauttanne.
E-tyttöjen kauden päätösottelu stadionilla
Tervetuloa perjantaina 9.9. klo 18 Kankaanpään pesäpallostadionille E-tyttöjen kilpasarjan päätösotteluun, kun vieraaksemme saapuu Manse PP E-tytöt Tampereelta. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kun paikalle saapuu huippuluokan kuuluttaja ja musiikista vastaa kulmakunnan kovin DJ. Luvassa on monenlaista oheisohjelmaa, kuten kasvomaalausta ja...
Uudet tupsupipot myynnissä nyt!
Uudet tupsupipot ovat saapuneet! Pipot 25 € kappale. Pipoja voit ostaa joukkueenjohtajien kautta tai kysellä suoraan toimistolta Annikalta 040 687 6990 tai varustevastaavaltamme Hennalta 050 402 1561.
Sportti Lyhty-arvat myynnissä syyskuun ajan
Nyt sinulla on mahdollisuus tukea meidän seuraa, sekä valitsemaasi joukkuetta! Sportti Lyhty -arvat myynnissä meillä syyskuun loppuun asti. Arvan hinta 8 €/kpl. Osta arpa suoraan haluamaltasi joukkueelta, yhteystiedot aukeaa alla olevista linkeistä.
Tervetuloa junnujen näytösotteluun stadionille sunnuntaina!
Luvassa viihdyttävää pesistä ja monenlaista oheisohjelmaa.
Uusi G-tytöt Oranssit -joukkue
2015-2016 -syntyneille tytöille aloittaa toimintansa 7.7.2022 klo 17.00 Kankaanpään harkkakentällä, osoitteessa Niementie 16.
Kesän 2022 harrasteryhmät
2022 Juhlavuoden seura-/fanituotteita
Fanituotevalikoima on laajentunut!
Ladyjen treenit 23.5. alkaen
Ladyt treenaavat maanantaisin klo 18.30-20.00 Myllymäen kentällä.
Pesiskoulun ilmoittautuminen on auennut!
Toivottu ja odotettu pesiskoulu tulee taas!
Ennakkotilaa uutuus pipo ensi talveksi!
Uudet ihanat tupsupipot ovat NYT ennakkotilattavissa ensi talveksi!Ennakkotilaajille hinta 25 €/pipo.Tilaukset 25.4. mennessä Hennalle spostilla henna.jarvensivu@gmail.comPipojen toimitus loppukaudesta, tämä on mainio tuote vaikkapa pukin konttiin.
Kutsu seuran kevätkokoukseen
Mailajuniorit ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään 3.5.2022 klo 19.00.
Paikkana seuran toimistotilat osoitteessa Kauppatori 5, Kankaanpää.
Tuomarikortit suoritetaan huhtikuussa!
HUOM! Meidän omat koulutukset ovat viimeisimpiä, joten älä unohda osallistua!
Kaikkien seuramme E-C -ikäisten tulee osallistua tuomarikoulutukseen.
Kesätöihin Mailajunioreille
Palkkaamme OP:n kesäduuni -tuella yhden 15-17 -vuotiaan nuoren kesätöihin
Kannustathan sinäkin meitä?
Pääsimme tänäkin vuonna mukaan Kannustajat -tuen piiriin!
Gutz-myynti on jälleen startannut!
Laadukkaat Gutz urheiluvaatteet, alusvaatteet, sukat ym. myynnissä nyt kaikilla Mailajunioreiden joukkueilla. Tutustu kevään mallistoon ja tee tilaus!
Tilaa nyt pukinkonttiin Majuttarien kausikortti 2022!
💥 Naisten ykköspesiksen kausikortti, hinta 50 €
(sis. sisäänpääsyn kaikkiin runkosarjan kotiotteluihin 1 hengelle)
Hallitus kaudelle 2022 on valittu
Eilen pidetyssä seuran syyskokouksessa valittiin hallitus kaudelle 2022.
Kutsu seuran syyskokoukseen 7.12.2021
Mailajuniorit ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 7.12.2021 klo 19.00.
Paikka seuran toimistotilat osoitteessa Kauppatori 5, Kankaanpää.